Lekalla päähän

Auto on ollut meillä pian jo kaksi viikkoa. Huojennuksekseni olemme sinä aikana tehneet jo yhden junamatkan Helsinkiin, entiseen tapaamme, ja Jyväskylän sisäisetkin matkat ovat edelleen taittuneet pyörällä (minä) ja juosten (mies). Auto ei siis ole hievahtanutkaan paikaltaan. (Vaikka sitä kai pitäisi ajeluttaa parin viikon välein, jotta se ei jämähdä.)

Mies kävi toissaviikolla hoitamassa jopa auton vakuutusasiat Eetun kanssa kävellen. Tuo reissu ei sujunut aivan niin jouhevasti kuin olisi voinut. Vakuutuksen otto onnistui Pohjolan konttorissa Jyväskylän keskustassa, mutta rekisteröinti ei, koska siellä on vain niiden ihmisten tiedot, joilla on ajokortti tai on ollut auto ennestään. Mies ei kuulu kumpaankaan ryhmään, joten hänen oli lähdettävä rekisteröintiasioissa keskustan ulkopuolelle Seppälään.

Sieltä sain sitten suht äkäisen puhelun töihin. "Katso nyt, kun olet siellä netin äärellä, missä niitä katsastuspaikkoja täällä nyt sitten oikein on!" Siellä oltiin siis eksyksissä. Sain ruudulle joitain osoitteita ja annoin ohjeet. Mies jatkoi: "Haluatko sinä vuorostasi lekalla päähän?"

Ai, mitä nyt?
"No se vakuutus ei ollutkaan parisataa euroa vuodessa, vaan yli viisisataa."

Puuh. Jotain tällaista etukäteen ounastelinkin. "Mitäs minä sanoin" -asenne ei nyt tosin auta, kun päätös auton vastaanottamisesta tehtiin jo. Mutta yli viisisataa! En halua luopua niistä muutamista vuosittaisista vaateostoksistani, kaikista yhdestä maksullisesta harrastuksestani, parista kaukojunamatkasta enkä hyväntekeväisyys- ja ympäristöjärjestöjen tukemisesta auton omistamisen takia. Eetun vaatteet haalitaan jo nyt aika pitkälti huuto.netistä. Enkä jaksaisi alkaa rampata ruokatarjousten perässäkään.

Eka melkein kahdensadan euron lasku tuli jo. Saa nähdä, ehkä auto laitetaan kuin laitetaankin seisontavakuutukseen.

Mies on alkanut tarkkailla säätä jo sillä silmällä, että nyt olisi hyvä autonpesu- ja -vahausilma. Tällä viikolla ei ole päästy puunailemaan, koska perheenjäsenet ovat olleet kukin vuorotellen kipeinä.